Perfect Strangers of Finland PSOF ry - Gillan Live, Triple Trouble (3CD, Demon Edsel, 2009, EDSX3006)

Etusivu

Levy- ja keikka-arviot

Ian Gillan: tuotanto

Gillan Live, Triple Trouble (3CD, Demon Edsel, 2009, EDSX3006)

Valinnat

Levy- ja keikka-arviot

Kuvat

Postimerkkitilauslomake

Keikkailmoituslomake

Purppuravyöhyke -foorumi

MySpace

Kiinnostavia linkkejä

RSS

In English

Kauppa UUSI!

Gillan Live, Triple Trouble (3CD, Demon Edsel, 2009, EDSX3006)

Kirjoittanut Sirpa Hammar

18.02.2010

"Gillan herättää sisäisen tiikerin"

Gillan Live, Triple Trouble (3CD, Demon Edsel, 2009, EDSX3006)

Kirjoittanut: Sirpa "Double Trouble" Hammar 20.01.2010

Ian Gillanin itsensä hyväksymän Triple Trouble -boxin kahdelle ensimmäiselle CD:lle on koottu Gillanin live-keikat Lontoosta 1981 ja Readingin Festivaaleilta 1981. Kolmannella levyllä on bonukset eli taltioinnit Nottinghamista 1981 ja BBC:n radioshowsta 1982, kummastakin viisi biisiä.

Historiaa

Kun Ian Gillan oli lähtenyt Deep Purplesta 1973, hän vetäytyi ensin musiikkibisneksestä, mutta palasi Roger Gloverin Butterfly Ball -konsertista saamansa hyvän palautteen innoittamana kaikeksi onneksi uudestaan laulu-uralle. Hän perusti ensin Ian Gillan Bandin, joka soitti fuusio-jazz-rockia. Bändi ei kuitenkaan menestynyt kovin hyvin, lähinnä se nautti kulttimainetta, eikä laulaja tainnut loppujen lopuksi olla kovin ihastunut jazzsävyihin. Niinpä hän palasi 1979 vahvaan hardrockiin ja lyhensi uuden kokoonpanonsa nimeksi Gillan. Parin soittajavaihdoksen myötä muodostui Gillanin klassinen kokoonpano: Ian Gillan, Colin Towns, John Mc Coy, Mick Underwood ja Bernie Tormé. Kosketinsoittaja Colin Towns oli ainoa, jonka IG kelpuutti mukaan Ian Gillan Bandistä. Hän toimi Ian Gillanin lauluntekijäkumppanina, kuten myös McCoy. Levyjä tehtiin tiuhaan ja hittejäkin syntyi; suosiota kuvastaa sekin, että Suomessa julkaistiin oma kokoelma "Gillan is Heavy-Rock" (1981). Mr. Universe (1979) ylsi heti Englannin albumilistalle (#11), ja kaikki muut LP:t seurasivat perässä: Glory Road 1980 (#3), jonka mukana tuli spesiaalina lisälevy "For Gillan Fans Only" (rajoitettu painos), Future Shock 1981 (#2), Double Trouble 1981 (#12), jolla kitaristiksi vaihtui sittemmin Iron Maidenissa kunnostautunut Janick Gers, ja viimeisenä Magic 1982 (#17). Gillanin hittejä olivat mm.“Trouble” (#14), “Mutually Assured Destruction” (#32), “New Orleans” (#17), “No Laughing In Heaven” (#31), “Restless” (# 25) ja “Nightmare” (# 36). Edsel/Demon julkaisi Gillan-bändin kaikki albumit remasteroituina bonusbiisein 2007.

1983 Ian Gillan liittyi Black Sabbathiin ja 1984 uudelleen kasattuun Deep Purpleen.

Gillan oli jo aikanaan ainutlaatuiseksi ja hämmästyttäväksi kehuttu. Yhtyeeltä sujui niin biisinteko kuin soittokin. Kappaleet eivät ole turhan puunattuja, vaan menevät suoraan asiaan. Tyylillisesti musiikissa oli paljon vaihtelevuutta: bluesia, rockia, balladeja, lähes punkkia. Siitä huolimatta homma pysyi hienosti kasassa. Bändillä oli taitoa ja asennetta ja lystiä myös.

Muusikot:

Ian Gillan (laulu), Colin Towns (koskettimet), John Mc Coy (basso), Mick Underwood (rummut), Bernie Tormé (kitara)ja Janick Gers (kitara).

Intro

En ole välttämättä livelevyjen ystävä. Mieluiten menen itse keikalle. Mutta jos se ei onnistu, kuuntelen yleensä studiolevytyksiä. Niinpä oli hankala aloittaa "Triple Troublen" kuuntelu. Eksyinkin aluksi Gringos Locosin ja Kirka-rockin pariin. Gringojen viime vuonna ilmestynyt levy "Second Coming of Age" on muuten huiman hyvä, positiivisesti erilaista kuin silloin 80-luvulla. Kannattaa kuunnella vaikkapa "My Mistake" tai "Dreamer". Ja Kirka, joka opetti minut kuuntelemaan mm. Deep Purplea, on vain niin ilmiömäinen tulkitsija - rest in peace. Itse asiassa sivuaskel kannatti. Osasin ottaa Gillan-musiikin rennommin, kun en heti rynnännyt asiaan. Olen huomannut, että kaikkein pahinta on, jos yritän istua alas ja kuunnella tosissaan. Silloin en millään pysty keskittymään. Gillanin "One Eye to Morocco" -levyä (2009) lähdin siitä syystä kuuntelemaan siivouksen taustamusiikkina, vaikka se tuntui suorastaan pyhäinhäväistykseltä. Vaan sehän toimi loistavasti. Siivoaminen oli mukavampaa ja välillä alkoi tanssituttaa, kun musiikki vei mennessään. Uskaltauduin kertomaan tästä kokemuksestani Ian Gillanille itselleen viime joulukuussa Pietarissa, missä hän esiintyi sinfoniaorkesterin kanssa. Hän puolestaan selitti mielellään silittävänsä vaatteita, koska siinä samalla voi tehdä luovaa työtä. Aivot ovat vapaat ajatuksille, kun käsillä on rutiiniaskaretta. Siis "Ian Gillan -tekniikka" käyttöön! Pyykit koneeseen, tiskit altaaseen, PSOF-hommat tietokoneelle ja taustalle Gillan soittamaan. Ideat heti ylös ja pikkuhiljaa tekstiksi. Tämä toimii kuin ristisanatehtävä. Meinasin jopa unohtaa laittaa pyykit kuivumaan, kun intouduin kuuntelemaan. Kakkosvaiheessa siirryin kuulokkeisiin. Ja levy parani entisestään.

Triple Trouble - Kolme ongelmaako?

Boxin ensimmäinen ongelma on kotelo. Meinasin jättää koko homman silleen, kun en tahtonut saada levykoteloa ulos pahvikuoresta. Argh. Viimein kuitenkin onnistuin. Muovikotelon osasin sentään aukaista helposti. Siitä tupsahti tyylikkään oloinen paketti, kolme CD-levyä ja kuvien voimaan luottava kahdeksansivuinen lehtinen, jossa on myös keikkojen biisilistat tekijätietoineen ja kestoineen. Taustatietoa keikoista ei ole, eikä laulujen sanoja. Kokoelma taitaa olla suunnattu tosidiggareille, joten laulutekstit lienevät heillä hanskassa. Mutta historiikkia harcorefanit olisivat varmasti kaivanneet, joitain kivoja anekdootteja ainakin. Siinä toinen ongelma.

Kahdella ensimmäisellä keikalla on seitsemän samaa biisiä. "Trouble" on myös bonuslevyllä. Eli triplasti.

Levyä kuunnellessa saa olla ikään kuin kolmella keikalla peräjälkeen. Onkohan se ongelma? Vai kutkuttaako päästä vertailemaan eri versioita? Amatöörille riittänee yksi keikka, friikki ehkä haluaa monta. Plussaa on, että keikat on nyt julkaistu kokonaisuudessaan. Lontoon legendaarisessa Rainbow-teatterissa 5.3.1981 äänitetty keikka on yhtä kappaletta lukuun ottamatta ennen julkaisematon. Siis ehdottomasti mannaa kaikille Gillan-faneille. Ja Reading Festivaalilta vain puolet on julkaistu Gillanin 1981 ilmestyneellä “Double Trouble” -tuplalla. Ekstroista mitään ei ole ennen julkaistu virallisesti. Eiköhän nosteta kaikki hattua Edselille. Kenenkään ei tarvitse turvautua rahiseviin bootleggeihin.

LIVE AT THE RAINBOW, Lontoo 5.3.1981 (levy 1)

Lontoon keikka on Ian Gillanin spiikin mukaan neljäs keikka lyhyellä kiertueella, jota ennen he ovat olleet viisi viikkoa USA:ssa ja pari viikkoa studiolla. Bändin tiukka työtahti ei vähennä energisyyttä, melkeinpä päinvastoin. Puuhailuni lomassa tajunnan herätti parhaiten "No Easy Way", paitsi siksi, että se on niin hyvä, positiivinen ja mieleen tarttuva laulu ehkä myös siksi että se on erilainen kuin mihin olen levyltä tottunut. Tuntui aika kivalta huomata, kuinka toisenlainen tämä versio oli. Pidin erityisesti kitara-kosketin-taistosta. Rumpusoolon alku lupasi hyvää tanssifiilistä, mutta sitten meni niin vaikeaksi, että sotkeuduin jalkoihini, paras vain tyytyä headbangingiin lautasten tahdissa. Rummut ovat erityisen tehokkaat myös kappaleessa "Unchain Your Brain".

Laulajat ovat siinä mielessä epäkiitollisessa asemassa, että aina odotetaan kommentteja laulusta, miten se kulkee. "No Easy Way" ja "Trouble" eivät kuitenkaan käy vastauksiksi tällä kertaa. Sillä laulu kulkee kyllä, kyllä, kyllä! Vangitseva "Trouble" on suosikkejani. Kyllä Ianin ääni sopii tähän coveriin siinä missä ihailemansa Elviksenkin. Ihana "If You Believe Me" melkein pudotti minut tuolilta. Sekös Iania alkoi naurattaa kesken kappaleen. Hyväntuulista meininkiä, vaikka onkin blues. Kitarasoolo kulkee pitkin selkärankaa. Kyllä uskon, I believe.

"Future Shock" (huhtikuu 1981) ei ole vielä ilmestynyt, joten nimikappale ja "Bite The Bullet" kutkuttavine kitarasooloineen tuovat yleisölle maistiaisia tulevalta levyltä. Hyvin uppoavat.

"Smoke on the Water". Oi-oi-oi-oi-oi miten kitara ja laulu sulautuvat yhteen. Ja kitarasoolo on hieno, vaikka kepin varressa ei olekaan Blackmore. Bassokin jeeeeeees.

Tämä bändi toimii niin hyvin, ettei Ian Gillanin tarvitse katua, ettei ottanut vastaan Blackmoren kutsua Rainbow-solistiksi.

Encoreita on kaksi. Tarttuva melodia taas: "Sleeping On The Job". Huuliharppu lurittelee kitaran kanssa, mutta jää toiseksi. Ian spiikkaa, että he lopettavat kauniiseen balladiin. Sehän on tietysti silkkaa rockenrollia. "Lucille" on välillä näyttäytynyt Purplenkin keikoilla. Jyräävä, jytäävä versio. Ruoskiva ja naurava yhtä aikaa. Aikamoinen pakkaus tämä "Lucille".

Tämä live-pläjäys houkuttaa mukavasti kuuntelemaan myös studioversioita. Tekisi itse asiassa mieli ottaa ne kuunteluun heti, mutta ei. Nyt olen keikalla. Nautin siitä. Live-ääni toimii jopa minun vanhoissa stereoissani oivallisesti; ei tarvitse mennä ensin pesemään korvia ja huomata sitten, että putsaus ei auttanut yhtään. Yleisön hurmio ei ole lainkaan ärsyttävää, paitsi siinä mielessä että haluaisi itse olla paikan päällä. Niin-noh ne vapputorvet ärsyttävät kuitenkin. Onneksi niitä ei ole kuin Readingin taltioinnissa.

LIVE AT THE READING FESTIVAL, 29.8.1981 (levy 2)

Readingin festivaaleilla monituhatpäinen yleisö huutaa pääesiintyjän lavalle "Gillan, Gillan, Gillan". Masiina lähtee käyntiin pikkuhiljaa. Odottaisi ehkä tuimempaa alkua. Mutta koskettimet vaihtavat lempeämpään poljentoon Malttamattoman aika alkaisi käydä pitkäksi, jollei soitto olisi niin intensiivistä. Melodinen ja ilmava "Second Sight" vaihtuu räimeeksi ja bändi laittaa täyden höyryn päälle. Yleisö on ihan villinä. Ja minä myös. Vaan laulu antaa odottaa. Keikkayleisö piiskataan ensin aivan hurmioon. Levyllä tämä ei toimi ihan yhtä hyvin (paitsi kuulokkeilla) kuin jos olisi itse keikalla. Etenkin siksi että, kuten levyvihkosessa asiallisesti on varoitettu, Gillanin ääni ei kuulu kunnolla "Unchain Your Brainin" alussa. Keikkataltioinnissa oli näet aikoinaan teknisiä ongelmia. Siinä syy. Viisu kestää neljä ja puoli minuuttia, mutta tuntuu loppuvan ihan hetkessä, liian nopeasti. Seuraavana jyrää "Hadely Bop Bop". Mikä energia bändillä onkaan! Laulun jälkeen Ian kertoo yleisölle, että konserttia äänitetään. Siitähän väki innostuu vielä lisää."Double Trouble" on tekeillä ja studiolevyyn tullaan liittämään livemateriaalia tältä keikalta.

"No Laughing In Heaven" on mainio. Sen teksti ja Ianin äänellinen muuntautuminen pienestä ihmisestä laidasta laitaan heilahtavine tunteineen itse taivaan porttivahtiin jaksaa hymyilyttää, vaikka onkin jo moneen kertaan kuultu. Biisi toimii näin livenäkin. Pienen ihmisen elämän ja tunteiden ristiriitaisuutta korostaa soitto, joka samanaikaisesti vie moneen suuntaan ja kuitenkin suoraan eteenpäin, vääjäämättömästi kuin kohtalo. Yleisö laulaa kertosäettä mukana täysin palkein. Erilaisista ääntelyistä puheen ollen, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millainen Ian Gillanin musiikillisesta Cherkazoo-lastentarina-animaatiosta olisi tullut, jos se olisi saatu valmiiksi. Projektia varten tehtyjä nauhoituksia on sentään kerätty 1992 ilmestyneelle CD:lle "Cherkazoo and Other Stories", jolla on myös muita IG:n demoja 1970-luvun alusta. Etenkin "Hogwash" esittelee parivaljakko Gillan-Gloverin hassuja ääntelyitä. Ian olisi varmasti pärjännyt myös piirrettyjen äänenä.

"No Easy Way" alkaa herkällä pianosoololla, joka vähitellen nopeutuu ja monimuotoistuu. Sitten ollaankin rock'n'roll -poljennossa ja taas takaisin herkässä soitannassa ja ties missä. Rummut…kaikki soittimet erottuvat kautta levyn, mikä on erittäin hyvä. Soitetaan yhteen ja kuitenkin erotutaan. No joo, välillä on aika "kaaosta", kun kaikki soittavat mahtavalla voimalla ja meiningillä, mutta se kuuluu tähän juttuun. Kunhan kaaos ei ole kokoaikaista. Suvantoja tarvitaan antaumuksellisen mäiskeen lomaan. Melodioita täytyy olla ja niiden tulee erottua. Ja nämähän ovat loistavia biisejä, niin omat kuin lainatutkin. Myös "No Easy Way" jää helposti mieleen soimaan. Kitara puhuu vahvasti ja kommunikoi koskettimien kanssa. Rumpusoolon paikkakin löytyy.

Välillä hieman rauhallisempaa. Painavatekstinen "Mutually Assured Destruction" tuo kaivatun suvantopaikan, vaikka soitto ja laulu on yhä intensiivistä. "MAD":n kertosäe jää korvaan. Vahvaa soittoa ja hauskanpitoa, siitähän tässä on kyse. Siinä on Gillan-orkesterin tavaramerkki. Väliin sopii vakavampikin teksti. "Tämä laulu on henkilökohtainen viesti USA:n ja Neuvostoliiton päämiehille", Ian selvittää.

Piiskaavat koskettimet ja kuitenkin kuin intiaanihuilu, jonka katkaisee Ianin sotahuuto sekä moottorin pärinä ja monet muut koskettimilla taiotut soundit. Lopulta koko intiaanisoturijoukko pörähtää matkaan. Ja ponit laukkaavat. ”On The Rocks”. Sitten usein Gillan-keikolla soitettu "Vengeance". Yleisöä hemmotellaan killeribiisillä toisensa perään.

"Smoke on the Water" on ihan luku sinänsä. Niin kuluneelta kuin tuo kappale tuntuukin jo pelkän nimen perusteella - "en mä taas jaksa kuulla tätä" - kuitenkin se toimii livenä aivan ilmiömäisesti, niin viime marraskuussa Deep Purplen keikoilla kuin tällä Gillan-livelläkin. Readingin veto on ihan uskomaton: biisi pakotti naapurihuoneesta asti takaisin kaiuttimien viereen. Joten imua on. Puritaanit puhiskoot mitä haluavat. Tämä on pyörryttävä. Raour ja jeah. Kyllä toimii.

Eka encore. Bassosoololla lähdetään ja yleisö on messissä. Ja pysyy messissä. Hey-hey-hey-ee, Ian huudattaa porukkaa New Orleansin junan kiiruhtaessa vakavan iloisesti. Taitaa mennä välillä ylinopeuttakin: IG karjaisee ja piano helisee kuin koskettimet olisivat irrallaan. Päät heiluvat ja tukka lentää, kun rokkiskitta puhuu. Kaikilla on hauskaa.

Ian Gillanin välispiikit tuovat vähän rauhoitusta muuten hengästyttävän menevälle meiningille. Ne ovat hänelle tyypillisesti puhetta. Huuto kuuluu kuitenkin asiaan, kun hän esittelee bändiä.

Ja taas mennään! Lucille jatkaa rokkijunan matkaa. Rummut paukkaavat. Kitara virkistää menoa. Ja matkustajat huutavat ja heiluttavat kyydissä. Bäng. Tultiin asemalle…meni ehkä vähän pitkäksi kuin VR:llä konsanaan.

Eilen ajattelin, että menoa ei jaksa määräänsä enempää. Aloin jo vähitellen kaivata Ian Gillanin soololevyn "One Eye to Moroccon" (2009) lempeää groovea, iisimpää tanssia. Tänään olen jo toista mieltä. Kuulokkeet antavat lisää syvyyttä ja tehoa kuunteluun. Keikalla tämä tietysti menisi kybällä, ei vaan sadalla tuhannella. Ja loppuisi liian lyhyeen. En näin kotonakaan harmittele, että tulee useampi keikka peräkanaa. Ihana kuulla live-Gillania. On tämä niin kova bändi. Se herättää sisäisen tiikerini. :-)

Todella hyvätasoinen levypaketti, ei voi muuta sanoa.

Pidättäkää hengitystä kappaleiden aikana. Ai miksikö? No se selviää bonuslevyn kuuntelemalla.

Levyt ja kappaleet (suluissa tieto, miltä älppäriltä studioversio löytyy/mikä on singlen ilmestymisvuosi):

LIVE AT THE RAINBOW, Lontoo 5.3.1981

Second Sight (Mr. Universe, 1979)

Unchain Your Brain (Glory Road, 1980)

Are You Sure (Glory Road, 1980)

Bite The Bullet (Future Shock, 1981)

No Easy Way (Glory Road, 1980)

Trouble (single 1980)

If You Believe Me (tämä live julkaistu aiemmin LP:llä Double Trouble 1981) (Glory Road, 1980)

Mutually Assured Destruction (single 1981)