Perfect Strangers of Finland PSOF ry - GILLAN: TRIPLE TROUBLE (2009)
Etusivu arrow Levy- ja keikka-arviot arrow Ian Gillan: tuotanto arrow GILLAN: TRIPLE TROUBLE (2009)

Valinnat
Etusivu
Yhdistys
Liity jäseneksi
Ota yhteyttä
PSOF-kalenteri
Uutiset
Levy- ja keikka-arviot
Kuvat
Postimerkkitilauslomake
Keikkailmoituslomake
Purppuravyöhyke -foorumi
MySpace
Kiinnostavia linkkejä
RSS
In English
Kauppa UUSI!

 

 
 
GILLAN: TRIPLE TROUBLE (2009) PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Heikki Heino   
18.02.2010

GILLAN: TRIPLE TROUBLE (2009)


Ian Gillanin Gillan-yhtye kiersi 1980-luvun alussa ahkerasti etenkin Britanniaa ja Eurooppaa. Jälkikäteen ajateltuna on hieman yllättävää, ettei yhtyeen keikkakuntoon päästy tutustumaan vinyylin välityksellä kuin yhden ainoan kerran. Ja tuo ainoa kerta - Double Trouble -tuplan jälkimmäinen levy - oli turhauttavan lyhyt. Nyt, vajaan kolmenkymmenen vuoden viiveellä asiaan saadaan korjaus korkojen kanssa.

Triple Trouble on nimensä mukaisesti tripla. Cd-aikaan tämä tietysti on huomattavasti paljon enemmän kuin vinyylin valtakaudella, ja niinpä Gillanin musisoinnista saadaan nauttia yhteensä lähes kolmen ja puolen tunnin ajan. Ensimmäinen ja toinen cd sisältävät todennäköisesti kokonaiset keikat, ja kolmas, “bonuslevy” BBC-äänityksiä sekä muutamia kappaleita Nottinghamissa äänitetyltä keikalta.

Itselleni ensimmäinen, 5.3.1981 Lontoon Rainbow Theatressa äänitetty levy on paketin valioyksilö. Kitaristina on vielä Bernie Tormé, äänitys on onnistunut ja bändi - laulaja mukaan lukien - loistokunnossa. Readingin festivaaleilla 29.8.1981 äänitetty kakkoslevy sisältää tutumpaa materiaalia, sillä lähes kaikki alkuperäisen Double Troublen keikkanauhoitukset olivat peräisin tältä keikalta. Äänenlaatu on ehkä hitusen ykköslevyä heikompi, mutta se lienee festariäänityksessä luonnollista. Setti on pitkälti samanlainen kuin ykköslevylläkin, mutta valveutuneempi fani pääseekin tässä vertailemaan Janick Gersin soittoa Tormén kitarointiin. Älkää kuitenkaan pyytäkö minua panemaan noita kahta miestä paremmuusjärjestykseen.

Triple Troublen kaksi ensimmäistä levyä saivat ainakin minut suorastaan kaipaamaan Gillan-yhtyettä. Paketin kolmas, 50-minuuttinen levy sen sijaan tuntui pieneltä pettymykseltä. Viisi ensimmäistä kappaletta on äänitetty Friday Rock Show’ta varten 23.4.1982, loput  Nottinghamissa 4.3.1981. Studiolivet eivät tunnu pääsevän kunnolla vauhtiin, ja lyhyt keikkapätkä tuntuu turhauttavalta. Tosin Nottinghamin keikka ei todennäköisesti olisi poikennut paljoakaan seuraavana päivänä äänitetystä Rainbow Theatren keikasta. Ilmeisesti sitä on haluttu mukaan siksi, että tällä keikalla soitettu If You Believe päätyi aikoinaan Double Troublelle. Muistaakseni myös tämän keikan Second Sight ja Unchain Your Brain oli julkaistu muinoin 1980-luvulla jollakin heavykokoelmalla. Tämän paketin kokoajat olisivat muuten voineet kunnioittaa Gillanin perinteitä ja antaa tuon bonuslevyn nimeksi “For Gillan Fans Only”.

Levyn ulkomusiikillinen puoli eli pakkaus jätti mielestäni paljon parantamisen varaa. Erillisen pahvikotelon (joka tuntui olevan hieman liian tiukka) ansiosta levy on yhtenäisen näköinen muiden Edselin remasteroitujen Gillan-levyjen kanssa. Vihkonen sen sijaan on ällistyttävän aneeminen. Kahdeksasta sivusta kaksi on käytetty kappale- ja äänitystietoihin, loput on täytetty erilaisilla kuvilla. Olisin kuvitellut, että Ian Gillanilla - tai miksei myös muilla Gillanin soittajilla tai faneilla - olisi ollut kerrottavana edes muutama sana noista suosion päivistä.

Nurinoista huolimatta Triple Trouble on hyvä arkistojulkaisu, jota suosittelen kaikille Gillan-yhtyeestä pitäville.

Heikki Heino

Kommentit

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat jättää kommetteja.
Kirjaudu sivustolle tai rekisteröidy.

Powered by AkoComment 2.0!

 
< Edellinen   Seuraava >
 

Yhteistyökumppanit
rockin ukko-pekka
(C) 2010 Perfect Strangers of Finland PSOF ry
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.